Väsyttävä Tiistai..

Kylläpä väsyttää, eikä oo vasta kun tiistai menossa. Vielä kolme aamua, niin pääsen nauttimaan taas viikonlopun kiireettömyydestä (no en tiedä, kun tuparitkin la iltana), mutta toivon ja unelmoin.
Töissä menee silleen miten ennenkin, eli ihan jees meininki. Samun sain luopumaan tietokoneestaan ja antamaan sen entiselle työkaverilleni kouluhommia varten. Netta kasvaa ja epäilen että neidillä on uhmaikä tai joku menossa, kun alkaa mennä kiellot ja käskyt kuuroille korville.

Hain eilen kouluun, siis amk:hon, jos vaikka pääsisinkin opiskelemaan jotain fiksua, tosin kaverin tuskailut pelottaa pikkusen (aloitti koulun siis kaksi viikkoa sit ja nyt jo tenttejä yms. tehtäviä tuhatmäärin) mutta ONNEKSI on tuo ihana nörtti mies joka ymmärtää noista jotain (ainakin matikasta jos ei muusta). Pitäkäähän siis peukkuja, että pääsisin koulun penkille..

Sitten hieman vakavampaan...Nimittäin Ticon kuolemasta tulee Vuosi perjantaina 2.10. enkä tiedä itkeäkkö vai nauraa.. Tico on ollut aika paljon miun mielessä lähiaikoina ja oon Samua varottanu parkumisestanmi jo. (muutamat itkut jo päässy illalla nukkumaan mennessä) Mutta mie tiedän että Ticolla on hyvä olla. Mie tiedän että Miun rakas oma Ticoni kattelee miun touhuja tuolta pilven reunalta.

R.I.P. My Darling

Nuuksion ihanat maisemat!

Tänään meillä oli koulussa oikein kunnon retkipäivä. Läksimme Nuuksioon eli Pohjois-Espooseen kansallispuistoon ja päätin ottaa (opettajan siunauksella tietty) Netan mukaan, ettei toisen tarvitsisi olla koko päivää itekseen.

Taksimatka meni hyvin, Netta ei siis pissinyt tai tuhonnut mitään asiaan kuulumatonta ja oli muutenkin kiltisti. Lapset olivat innoissaan uudesta matkakaverista ja innokaina halusivat taluttaa neitiä.

Mie onnistuin (jälleen kerran) taittamaan nilkkani, onneksi en kuitenkaan niin pahasti etten olisi pystynyt kävelemään, vaikkakin vielä nyt illalla nilkka tuntuu aralta ja kipeältä.
Käveltiin neljä kilometriä yhteensä ja kaikki jaksoivat hienosti! :) Samu tuli koululta hakemaan Netan kotia syömään ja lepäämään ja neiti olikin kuulemma syönyt ja mennyt samantien nukkumaan sängyn alle ja nukkunut siellä monta monta tuntia.

Käytiin myöskin Ikeassa tänään työkaverini ja Samun kanssa. Mukaan tarttui Netalle pari pehmolelua ja lamppu keittiöön mm. ensi viikolla ajattelin käydä vihdoin ja viimein ostamassa jo kauan himoitsemani sohvan, jonka toivottavasti Netta jättää rauhaan (mikä on HYVIN epätodennäköistä, mutta toivossa on pirun hyvä elää..)

Yritän parantaa tapani ja kirjoittaa pikkusen useammin kun vain sillon tällön. Tietty kuviakin vois laittaa...

Uusi asunto!

Vihdoin ja viimein pääsin uuden asunnon järjestelemisen tiimmellyksestä kirjoittamaan. :)
Miusta tuli virallisesti Espoolainen nyt sit ja nautin suuresti maisemista, jotka muistuttaa hyvin pitkälti Lappeenrantaa.

Netta tuntuu tykkäävän kovastikkin maisemista ja siitä että saa juosta vapaana metsässä. Siinä samalla saadaan Samun kanssa opetettua neidille hieman tapoja ;) Jääräpäinen likka todellakin on, se ollaan huomattu. Neiti saikin eilen kunnon rökityksen, kun työkaverin 5 kuukautinen Samojedi tuli kyläilemään ja pisti 6-0 Nettaa, ennen kuin neiti hokasi pistää vastaan nuorelle herralle. :)

Kavereita koirista loppujen lopuksi tuli ja tavataan uudestaan Otson kanssa. :)

Huomenna olisi tarkoitus mennä ainokaisen siskoni luokse syömään ja ottaa tuo kauhukakara mukaan. Katsotaan sitten miten neiti suhtautuu linja-autoon, vaikka ollaankin jo moisessa matkustettu eläinlääkärille. Lekuri totesi neidin olevan kunnossa ja pirteä nuori neiti kaikin puolin.

Mutta se siitä tällä kertaa... :D

Sunnuntain ilot ja surut

No niin, se olisi sunnuntai taas ja huomen aamuna reippaasti töihin takaisin, kohtaamaan uusia haasteita.
Yritin tänää myös pakata kamojani roskiksesta löytämiini ja kokoamiini pahvilaatikoihin, mutta ne olivat liian pieniä ja niitä oli aivan liian vähän. Huomenna uusi yritys siis.
Samu läks Pyhtäälle ja tulee keskiviikkona takaisin, joten Netta ja mie ollaan kahestaan muutama päivä, joista mie oon töissä kolme. Toivottavasti neiti pärjää radio seuranaan ja ruokaa tarjolla. onneksi miulla on suht lyhyitä päiviö tiiossa ja viikon päästä on tosiaan PALJON lyhyempi miunkin työmaatka.

Nyt hiljennyn joksikin aikaa, kun pakkaaminen ja työt ja Netta vie aikani viikolla. Mutta lupaan ilmoittaa itsestäni heti kun aikaa taas liikenee sen verran :)

Lauantai ilta...

Lauantai ilta ja mie odottelin taas kerran miestäni kotia saapuvaksi. Annoin hänen lukee tän blogini ja sitä seurasi keskustelu, mitä hän tekee ja mitä ei. Eli: Vannoi ja lupasi miulle (taas kerran) Ettei ole pettänyt, eikä tule pettämäänkään miuta tai miun luottamusta. Tais siis olla väärinkäsitys taas kerran.

Sitten asiasta kukkaruukkuun: Opeteltiin tänään Netan kanssa ( 10vk aivan hurmaava Tolleri neitokainen siis) hieman käytöstapoja. Hississä neiti osasi jo kulkea, mutta tuo ainainen pureminen ja komentaminen ei oikein käy laatuun meidän huushollissa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tosin annan sen verran neiti näpsälle periksi, että annan ehkä vähän liian usein namipaloja, vaikkei neiti ehkä olekkaan tehnyt mitn sen kummempaa, kuin istunut jalkani päälle sinivihreät simmut tapittaen ja vaatien namia. On se niin ihana, mutta toisaalta osaa olla aikas rasittava. Totesin sen tänä aamuna klo 6.33 kun tassut alkoi rapistella sängyn alta ja vähän sen jälkeen tulivat kaapimaan miuta ylös leikkimään ja aamupalalle ja en päässyt takasin nukkumaan ennen kuin Samu tuli. meillä asuu siis oikea Duracell pupu (tai koira tässä tapauksessa)

Mutta että näin. Kauhia ressi alkaa olla tuosta muutosta, mutta siitä vaikka huomenna lisää. :)

Madreen kuittaa ja kiittää!

Pelon hetki

Kävin tässä facebookissa ja rakkaani profiilissa. Pienen pieni pelko hiipi taas kerran miun mieleen, kun huomasin ne suukot ja halauksien määrän mitä siel oli lähetetty. Mie sain tasan yhden niistä.

Ehkä miun pelko on ihan turha (ainakin haluun uskoa niin), koska vasta viikko sit hän vanno ja lupas miulle, ettei oo jättämässä miuta tai ettei oo ketään toista. Mut mistä sen oikeesti tietää, kun mies on kuin seipään nielly koko viikon?? Se tulee huomenna aamupäivästä onneks kotia, tai siis miun luo..tai ainakin sanoi tulevansa.

Tää on typerää itselietsontaa tiedän, mut en pääse yli siitä pelosta mikä kalvaa miuta koko ajan, ett tämäkin, niin kuin ne aikasemmat (paitsi Jani) lähti ja jätti miut tyhjän päälle, enkä tiiä kestäisinkö sitä tuskaa ja yksinäisyyttä enää, kun en ole Ticostakaan toipunut (en tiedä, tulenko koskaan toipumaankaan)

Siis toivokaamme parasta ja todetkaamme että tämä mies on erillainen kun ne toiset ja että mie opin joskus hamassa tulevaisuudessa luottamaan ihmisiin, VARSINKIN miehiin.

Tosiasiahan on että oon rakastunut ehkä ekan kerran elämässäni, enkä haluu siitä luopua, en ainakaan ilma tappelua ja auta armias jos se mies pettää miuta...


Hyvää viikonloppua kaikille joka tapauksessa!

Huh huh!

No jo on aikoihin eletty, että mie, joka en ikinä uskaltanu ees kuvitella itteeni blogia kirjottamassa kaikkien ihmisten nähen, niin nyt se sitten kävi! (Kiitos rakas ystäväni G).

Aloitin maanantaina uuden työn ja olen aivan pihalla (sanan varsinaisessa merkityksessä) Niiden lapsien kanssa. Tietenkin on kiva nähdä minkälaista on kehitysvammaisten lasten koulunkäynti ja miten se eroaa tavallisten lapsien koulusta. Mutta onneksi on ihan kiva työporukka, niin saa apua, jos ei ihan mee niin kuin oli suunnitellut jonkun lapsen kohdalla.

Netan kanssa on alkanut sujua ihan mukavasti. :) Ollaan nyt sitten kahestaan varmaan ekan kerran neidin elämässä ja heti kauhia kokeileminen mitä saa tehdä ja mitä ei, kun ei ole "isi" katsomassa. Niin ja koirahan oli miun nimissä...

Mutta tässä tällä erää, enköhän totu ajatukseen että kirjoitan blogia nettiin ja ala kirjoittamaan useamminkin tänne ;)