Lauantai ilta...

Lauantai ilta ja mie odottelin taas kerran miestäni kotia saapuvaksi. Annoin hänen lukee tän blogini ja sitä seurasi keskustelu, mitä hän tekee ja mitä ei. Eli: Vannoi ja lupasi miulle (taas kerran) Ettei ole pettänyt, eikä tule pettämäänkään miuta tai miun luottamusta. Tais siis olla väärinkäsitys taas kerran.

Sitten asiasta kukkaruukkuun: Opeteltiin tänään Netan kanssa ( 10vk aivan hurmaava Tolleri neitokainen siis) hieman käytöstapoja. Hississä neiti osasi jo kulkea, mutta tuo ainainen pureminen ja komentaminen ei oikein käy laatuun meidän huushollissa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tosin annan sen verran neiti näpsälle periksi, että annan ehkä vähän liian usein namipaloja, vaikkei neiti ehkä olekkaan tehnyt mitn sen kummempaa, kuin istunut jalkani päälle sinivihreät simmut tapittaen ja vaatien namia. On se niin ihana, mutta toisaalta osaa olla aikas rasittava. Totesin sen tänä aamuna klo 6.33 kun tassut alkoi rapistella sängyn alta ja vähän sen jälkeen tulivat kaapimaan miuta ylös leikkimään ja aamupalalle ja en päässyt takasin nukkumaan ennen kuin Samu tuli. meillä asuu siis oikea Duracell pupu (tai koira tässä tapauksessa)

Mutta että näin. Kauhia ressi alkaa olla tuosta muutosta, mutta siitä vaikka huomenna lisää. :)

Madreen kuittaa ja kiittää!