Sunnuntain ilot ja surut

No niin, se olisi sunnuntai taas ja huomen aamuna reippaasti töihin takaisin, kohtaamaan uusia haasteita.
Yritin tänää myös pakata kamojani roskiksesta löytämiini ja kokoamiini pahvilaatikoihin, mutta ne olivat liian pieniä ja niitä oli aivan liian vähän. Huomenna uusi yritys siis.
Samu läks Pyhtäälle ja tulee keskiviikkona takaisin, joten Netta ja mie ollaan kahestaan muutama päivä, joista mie oon töissä kolme. Toivottavasti neiti pärjää radio seuranaan ja ruokaa tarjolla. onneksi miulla on suht lyhyitä päiviö tiiossa ja viikon päästä on tosiaan PALJON lyhyempi miunkin työmaatka.

Nyt hiljennyn joksikin aikaa, kun pakkaaminen ja työt ja Netta vie aikani viikolla. Mutta lupaan ilmoittaa itsestäni heti kun aikaa taas liikenee sen verran :)

Lauantai ilta...

Lauantai ilta ja mie odottelin taas kerran miestäni kotia saapuvaksi. Annoin hänen lukee tän blogini ja sitä seurasi keskustelu, mitä hän tekee ja mitä ei. Eli: Vannoi ja lupasi miulle (taas kerran) Ettei ole pettänyt, eikä tule pettämäänkään miuta tai miun luottamusta. Tais siis olla väärinkäsitys taas kerran.

Sitten asiasta kukkaruukkuun: Opeteltiin tänään Netan kanssa ( 10vk aivan hurmaava Tolleri neitokainen siis) hieman käytöstapoja. Hississä neiti osasi jo kulkea, mutta tuo ainainen pureminen ja komentaminen ei oikein käy laatuun meidän huushollissa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tosin annan sen verran neiti näpsälle periksi, että annan ehkä vähän liian usein namipaloja, vaikkei neiti ehkä olekkaan tehnyt mitn sen kummempaa, kuin istunut jalkani päälle sinivihreät simmut tapittaen ja vaatien namia. On se niin ihana, mutta toisaalta osaa olla aikas rasittava. Totesin sen tänä aamuna klo 6.33 kun tassut alkoi rapistella sängyn alta ja vähän sen jälkeen tulivat kaapimaan miuta ylös leikkimään ja aamupalalle ja en päässyt takasin nukkumaan ennen kuin Samu tuli. meillä asuu siis oikea Duracell pupu (tai koira tässä tapauksessa)

Mutta että näin. Kauhia ressi alkaa olla tuosta muutosta, mutta siitä vaikka huomenna lisää. :)

Madreen kuittaa ja kiittää!

Pelon hetki

Kävin tässä facebookissa ja rakkaani profiilissa. Pienen pieni pelko hiipi taas kerran miun mieleen, kun huomasin ne suukot ja halauksien määrän mitä siel oli lähetetty. Mie sain tasan yhden niistä.

Ehkä miun pelko on ihan turha (ainakin haluun uskoa niin), koska vasta viikko sit hän vanno ja lupas miulle, ettei oo jättämässä miuta tai ettei oo ketään toista. Mut mistä sen oikeesti tietää, kun mies on kuin seipään nielly koko viikon?? Se tulee huomenna aamupäivästä onneks kotia, tai siis miun luo..tai ainakin sanoi tulevansa.

Tää on typerää itselietsontaa tiedän, mut en pääse yli siitä pelosta mikä kalvaa miuta koko ajan, ett tämäkin, niin kuin ne aikasemmat (paitsi Jani) lähti ja jätti miut tyhjän päälle, enkä tiiä kestäisinkö sitä tuskaa ja yksinäisyyttä enää, kun en ole Ticostakaan toipunut (en tiedä, tulenko koskaan toipumaankaan)

Siis toivokaamme parasta ja todetkaamme että tämä mies on erillainen kun ne toiset ja että mie opin joskus hamassa tulevaisuudessa luottamaan ihmisiin, VARSINKIN miehiin.

Tosiasiahan on että oon rakastunut ehkä ekan kerran elämässäni, enkä haluu siitä luopua, en ainakaan ilma tappelua ja auta armias jos se mies pettää miuta...


Hyvää viikonloppua kaikille joka tapauksessa!

Huh huh!

No jo on aikoihin eletty, että mie, joka en ikinä uskaltanu ees kuvitella itteeni blogia kirjottamassa kaikkien ihmisten nähen, niin nyt se sitten kävi! (Kiitos rakas ystäväni G).

Aloitin maanantaina uuden työn ja olen aivan pihalla (sanan varsinaisessa merkityksessä) Niiden lapsien kanssa. Tietenkin on kiva nähdä minkälaista on kehitysvammaisten lasten koulunkäynti ja miten se eroaa tavallisten lapsien koulusta. Mutta onneksi on ihan kiva työporukka, niin saa apua, jos ei ihan mee niin kuin oli suunnitellut jonkun lapsen kohdalla.

Netan kanssa on alkanut sujua ihan mukavasti. :) Ollaan nyt sitten kahestaan varmaan ekan kerran neidin elämässä ja heti kauhia kokeileminen mitä saa tehdä ja mitä ei, kun ei ole "isi" katsomassa. Niin ja koirahan oli miun nimissä...

Mutta tässä tällä erää, enköhän totu ajatukseen että kirjoitan blogia nettiin ja ala kirjoittamaan useamminkin tänne ;)